 |
Oikeanpuoleiseen ulkopeltiin sain jo yhden
palan tehtyä, sekä molempiin kelluntarungon päätyihin pohjapalat. |
 |
Kylkipellin pala piti ensin nostaa isompana
aukon päälle, jonka mukaan kävin sitten piirtämässä aukon muodot peltiin.
Tämän jälkeen sitten leikkasin muodon sopivaksi, ja hioin rälläkällä pellin
reunaan viisteet, että hitsi tunkeutuisi mahdollisemman hyvin kerralla läpi.
Sisäpuolelle sitten vain hitsaan tukipalon aiemman hitsin päälle. |
 |
Tästä kuvasta näkyy joten kuten pohjaan
hitsatut kaksi levynpalaa, jonka jälkeen eteenpäin rakentaessa seuraavaksi
on voimansiirron 'montun' vuoro. |
 |
Tästä kuvasta näkyy pohjapellit paremmin. |
 |
Siinäpäs on sitten Kaitsun levytarrain, ja
voinen epäillä, ettei toista vastaavaa tarrainta eteen tule ihan heti.
Tietenkin, jos joku haluaa moisen rakentaa, ja hieman rahojansa säästää,
niin ilmoittelee vain allekirjoittaneelle, niin laitetaan tarkempia kuvia
tulemaan. |
 |
Siinä on sitten Kaitsun nostokone. Traktori
on joku Internationalin teollisuusversio, joka on varustettu
suunnanvaihtimella. Jos joku kapistuksen tunnistaa tarkemmin, niin lähettele
sähköpostia. |
 |
Seuraavana sitten oli vasemman kyljen
ulkopelti. |
 |
Kuten kuvasta näkyy, keleissä ei ole paljon
ollut hurraamista. Kilpajuoksua sadekuurojen kanssa hitsi- yms. koneitten
kanssa... |
 |
Sinne se luiskahti viimeinenkin sisäpuolen
isommista pellin paloista, nyt pitää vain alkaa hitsaamaan saumat kiinni, ja
rakentamaan nuo pienemmät palaset paikoilleen. Sen jälkeen pitää suunnitella
nuo peräsinlaitteiston vivustot paikoilleen noihin sisäkulmiin. |
 |
Siihen tulee vielä uimatasot, portaat,
takakannen muotoilua, voimansiirto yms. yms. Tältä se kumminkin
pääpiirteittäin perä näyttää... |
| |
|
| |
|
| Edellinen sivu |
Seuraava sivu |
| |
|
| Alkuun
|
Etusivu |
| |
|
| |
|
| |
|
| |
|
| |
|
| |
|
| |
|
| |
|
| |
|